Tämä ohje on häpeilemättä kopioitu vanhempieni hyllyssä olevasta keittokirjasta, jonka nimeä en nyt millään muista. Tällä kertaa tein alkuperäiseen ohjeeseen pieniä muutoksia, koska kaikkia aineksia ei löytynyt kaapista. Kuvaa ei myöskään tullut otettuaa, koska ruoka ei ole ainakaan minun tekemänäni erityisen esteettisen näköistä. Taisin erehtyä sekoittelemaan valmista ruokaa liikaa, vaikka ohjeessa nimenomaan kielletään liika sekoittelu :). Alla ohje alkuperäisessä asussaan. Tämänkertaiset muutokset suluissa.
Helppo kesäpaella
1,5 rkl öljyä
1 valkosipulin kynsi
1 sipuli
puoli pakettia pekonia (panin koko paketillisen)
n. 2,5 dl pitkäjyväistä riisiä
n. 0,5 l kana- tai kasvislientä
broilerin rinta- ja koipipaloja (tällä kertaa suikaleita)
2-5 tomaattia
1 paprika
50-100 g herneitä (herneitä ei ollut, mutta vihreät pavut toimivat mainiosti)
1 sitruuna (tarkoitettu koristeluun, jätin pois)
oliiveja, katkarapuja tms. (kokeilin ensimmäistä kertaa oliiveja, hyvin sopivat joukkoon!)
Kypsennä broileri pannussa. Kuumenna suuressa paistinpannussa öljy ja murskaa siihen valkosipuli. Lisää silputtu sipuli ja suikaloitu pekoni. Lisää hetken kuluttua riisi ja anna sen kiehahtaa öljyssä. Lisää kana-/kasvisliemi. Anna riisin kypsyä n. 20 minuuttia. Pilko tomaatit ja viipaloi paprika ja lisää myös herneet riisin päälle. Nostele pinnalle myös broilerinpalat. Anna ainesten kuumentua. Älä sekoittele liikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti